Historiikki 1944-2024

Mieskuoro, jolla on pitkät perinteet ja valoisa tulevaisuus

Savonlinnan Mieslaulajien historiikki 1944-2024

Mieskuoro Savonlinnan Mieslaulajat perustettiin lakkautetun Suojeluskunnan laulajat -nimisen kuoron jatkoksi. Perustava kokous pidettiin 16.11.1944 Puistokadun koululla. Kokoonkutsujat: Kauko Juntunen, Aaro Liukko ja Paavo Sirola. Mieskuoroliittoon liityttiin v. 1962 ja Sulasolin Etelä-Savon piiriin v.1980.

Juhlakonsertteja on pidetty seuraavasti: 10 v., 20 v., 25 v., 30 v., 35 v., 40 v., 50 v., 60 v. ja 70 v. Kuoromerkki ja standaari on hankittu v. 1960. Oman lipun kuoromme sai v. 1964. Perustajajäsen Kyösti Laitinen on suunnitellut merkin, standaarin ja lipun.

Kuorollamme on ollut kaksi lippulaulua: Linnan vahtimies, jonka sävelsi v. 1949 Hannes Haapio Aaro Liukon sanoihin. Toinen laulu, Savonlinnan mieslaulu (Kuin linna) on edelleen ohjelmistossa. Se on Olavinlinnaa esittelevä teos, jonka on säveltänyt ja sanoittanut entinen johtajamme Esko Solasaari.

Merkittäviä tapahtumia aikaisemmilta vuosilta:

Kuoron yhteydessä toimi poikakuoro v. 1969-74 ja sen vahvuus oli parhaimmillaan 50 henkilöä. Osa noista pojista laulaa edelleen kuoroissa ympäri maata.

Johtajina toimivat Seppo Lehtokangas, Eino Honkanen ja Antti Alanko. Vuonna 1975 poikakuoro sulautui Savonlinnan oopperakuoron lapsikuoroon.

Pieni kuoro toimi v.1979-94 eli 15 vuotta. Laulajat olivat samoja miehiä kuin isossakin kuorossa, lauluohjelmisto oli eri kuin ison kuoron ja konserteissa esiintyi aina molemmat kokoonpanot. Erilaisiin juhlatilaisuuksiin tilattiin usein pienempi ryhmä esiintymään.

Savonlinnan Oopperajuhlien alkaessa v. 1967 ja edelleen jatkuessa on kuoromme ollut avustamassa oopperakuoroa v.1967-68 Fideliossa ja Trubaduurissa, samoin v. 1973-74 Taikahuilussa ja Boris Godunovissa sekä v. 1985 Aino –oopperassa. Tällä hetkellä oopperajuhlakuorossa ei ole meidän laulajiamme mukana.

Kuoron internet-sivut – www.savonlinnanmieslaulajat.fi vuonna 2006 ja päivitettiin nykyiseen ulkoasuun vuonna 2018.

kuoroharjoitukset-2016

Ulkomaanmatkoja on tehty seuraavasti:

casinolla-laulamassa-2017
  • Konserttimatkat Wieniin ja Budapestiin  1974
  • Konserttimatka Sveitsin Reutlingeniin  1977
  • Opinto- ja virkistysmatka Leningradiin  1980
  • Opinto- ja virkistysmatka Leningradiin  1983
  • Opinto- ja virkistysmatka Italian Gardajärvelle  1986
  • Matka kummikaupunki Tortzokin 1000 –vuotisjuhlille  1989
  • Konserttimatka Sveitsin Winterthuriin  1989
  • Konserttimatka Espanjan Fuengirolaan  1991
  • Konserttimatka Unkarin Pecsiin  1994
  • Kevätkaronkka –matka Tallinnaan  1998
  • Konsertti- ja virkistysmatka Kreikan Rhodokselle  1999
  • Yhteisesiintyminen Tallinnan laulujuhlilla  2000
  • Matka Kreetalle, missä kaksi pienimuotoista esiintymistä  2005
  • Konsertti- ja juhlamatka Viron Pärnuun 2019

Kotimaassa ja omalla paikkakunnalla tärkeimpiä esiintymisiä:

Esiintymiset vuosina 1980–1999

  • Konsertti Suomussalmella  1980-luvulla
  • Kesäteatteritoiminnassa Kaunis Veera- ja Tukkijoella- esitykset  1990-luvulla
  • Konsertit Parikkalan ja Savonlinnan seurakuntakeskuksissa  1995
  • Savonlinnan Tuomiokirkossa yhteiskonsertti  1996
  • Sulasolin Etelä-Savon piirin syystapahtuma Pieksämäellä  1996
  • Neljä kirkkokonserttia ja neljä joulukonserttia  1997
  • Neljä joulukonserttia  1998
  • Serenadikonsertti, kuusi mieskuoroa Retretissä  1998
  • ”Talvisotaa muistellen”, kuusi mieskuoroa Retretissä  1999
  • ”Savonlinna laulaa” Olavinlinnassa/kuorot ja orkesteri  1999

Esiintymiset 2000-luvulla

  • ”Katkaise kaamos” –konsertti seurakuntakeskus  2000
  • Kuorofestivaali Olavinlinnassa  2000
  • Laulun ja soiton päivä –konsertti Parikkalan kirkossa  2001
  • Sulasol, Etelä-Savon tapahtuma  2001
  • Valtakunnallinen veteraanijuhla OKL-hallilla  2001
  • Äitienpäiväkonsertti, kuusi mieskuoroa Kerimäen kirkko  2001
  • Haminen laulujuhlat/pääjuhla ja Vehkalahden kirkko  2002
  • ”Savonlinna laulaa” Savonlinna-salissa  2002
  • Joulukonsertti, kuusi mieskuoroa Savonlinnan Tuomiokirkko  2002
  • ”Tuuli kaipuuni kantaa”, Sulasol Etelä-Savo, Savonlinna  2003
  • Yhteiskonsertit ”Kuoroin vieraissa” Sln, Kerimäki, Imatra  2003
  • Jukolan viestin pääjuhla Sulkavalla  2003
  • Yhteiskonsertti Kerimäen Naislaulajien kanssa  2003
  • Konsertti Aasian katastrofin hyväksi  2005
  • Kyrie Eleison- kirkkokonsertti  2005
  • Savonlinnan Teatterin musikaali My Fair Lady  2005
  • Itsenäisyyden 90-vuotisjuhlakonsertti Savonlinna –sali, kuusi mieskuoroa  2007
  • Oopperajuhlien jumalanpalveluksessa avustavana kuorona   2007
  • Bellman- konsertit Juankoskella, Wanhalla Kasinolla, Savonrannalla, Haukivuorella ja Mikkelissä  2008
  • Yhteiskonsertti ”(P)akka Sekaisin” Savonlinnan Mieslaulajat ja Savonlinnan Naiskuoro Savonlinna -salissa  2009
  • Talvisodan alkamisen 70 –vuotismuistokonsertti Retretissä, kuusi mieskuoroa  2009
  • Etelä – Savon piirin 30 -vuotisjuhlakonsertti Savonlinna -salissa  2009

Esiintymiset 2010-luvulla

 

  • Joulukonsertti Joroisten kirkossa ja Savonlinnan Tuomiokirkossa  2010
  • Etelä – Savon piirin kirkkokonsertissa Mikkelissä  2010
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti  2010
  • Esiintyminen Oopperapäivän avauksessa Satamapuistossa  2011
  • Yhteiskonsertti Savonlinnan ja Sulkavan Mieslaulajat, kummallakin paikkakunnalla  2011
  • Linnalan Opiston kuorojen konsertti seurakuntakeskuksella  2011
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti Tuomiokirkossa  2011
  • Kuorokavalkadi Canto – Saimaa Savonlinna -salissa  2011
  • Esiintyminen Oopperapäivän avauksessa Satamapuistossa  2012
  • Ylläs Acapellas -kuorotapahtuma Ylläksellä Sulkavan mieskuoron kanssa  2012
  • Joulukonsertti seurakuntakeskuksella  2012
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti  2012
  • Kevätmatinea seurakuntakeskuksella  2013
  • Ylläs Acapellas- kuorotapahtuma Ylläksellä, "Sydämeni laulut" -kirkkokonsertti Pyhän Laurin kappelissa 6.9.2013
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti  2013
  • Ylläs Acapellas- kuorotapahtuma, "Soi kiitokseksi Luojan" -kirkkokonsertti yhdessä Seita-kvartetin kanssa Pyhän Laurin kappelissa 5.9.2014
  • 70-vuotisjuhlan kirkkokonsertit Enonkoskella ja Savonlinnassa  2014
  • 70-vuotisjuhlakonsertti seurakuntakeskuksella  2014
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti 2014
  • Yhteiskonsertti Naiskuoron kanssa keväällä 2015
  • "Laulua elämä soi" Etelä-Savon kuorojen yhteiskonsertti lokakuu 2015
  • Konsertti "Sibeliusta" 14.11.2015
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti 2015
  • Yhteiskonsertti Kouvolan Mieskuoron kanssa Kuusankoskella maaliskuussa 2016
  • Yhteiskonsertti Kouvolan Mieskuoron kanssa Savonlinnassa syyskuussa 2016
  • Los Weteranos Ylläs Acapellas -kuorotapahtumassa 2016
  • "On joulu ja nukkuu maa" -joulukonsertti 2016
  • Isänmaallinen joulukonsertti 2016
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti 2016
  • "Nostakaa ankkurit" -kevätkonsertti huhtikuussa 2017
  • "Veljeskansojen 100 v. yhteiskonsertti" Savonlinnassa kesäkuussa 2017
  • "Suomi 100" -konsertti marraskuussa 2017
  • Kevätkonsertti Toukolassa huhtikuussa 2018
  • "Laulaen kevääseen" -konsertti huhtikuussa 2018
  • "Kesän mentyä" -konsertti marraskuussa 2018
  • Savonlinnalaisten kuorojen joulukonsertti 2018
  • Juhlavuoden Kevätkonsertti Kulttuurikellarissa huhtikuussa 2019
  • Kevätkonsertti Toukolassa 2019
  • Yhteiskonsertti Pärnussa kesäkuussa 2019
  • Los Weteranos Ylläs Acapellas -kuorotapahtumassa 2019
  • Juhlavuoden (75v) konsertti marraskuussa 2019

Esiintymiset 2020-luvulla

  • "Vuoden 2020 kevätkonsertti" 24.8.2022 Kulttuurikellarissa (korona)
  • Kerimäen, Savonlinnan ja Sulkavan Mieslaulajat sekä Kiteen Mieskuoro: yhteiskonsertti "Sedät viihteellä" 14.10.23
  • Los Weteranos: konsertti Tanhuvaarassa 2021, 2022, 2023 itsenäisyyspäivänä
kuoroharjoitus2018

Esiintymiset eri rintamamiesjärjestöjen ja seurakuntien tilaisuuksissa ovat kuuluneet ohjelmistoomme alusta alkaen. Vuosittain on esiinnytty Wanhalla Kasinolla ja Casinolla vappuna.

Itsenäisyyspäivänä olemme esiintyneet jumalanpalveluksessa Tuomiokirkossa sekä Kirkkopuiston ja Talvisalon muistomerkeillä.

Jäsenmäärämme on laskemaan päin. Suurin jäsenmäärä on kirjattu v. 1960, jolloin oli 66 laulajaa. Esim. 60 –vuotiskonsertissamme laulajia oli 43 ja nyt 70 –vuotisjuhlakonsertissamme enää 28. Ongelmana meilläkin on ns. ukkoutuminen syystä, että uusia ja nuorempia laulajia ei olla saatu mukaan.

Mieskuoron vastuuhenkilöitä vuosien varrelta

Taiteelliset johtajat:

  • Hannes Haapio   1944-1949
  • Vilho Ryymin   1950-1959
  • Jorma Väänänen   1959
  • Esko Solasaari   1960-1966
  • Seppo Lehtokangas   1966-1968
  • Erkki Muukkonen    1968-1969
  • Kalevi Lahtinen    1969-1973
  • Antti Alanko   1973-1995
  • Pertti Järvisalo   1995-1999
  • Arto Liukko   2000
  • Arho Raunio    2001
  • Mika Siekkinen    2002-2004
  • Antti Alanko   2005-2008
  • Ari Kaartinen   2009-2011
  • Arho Raunio     2012- edelleen

Puheenjohtajat:

  • Hugo Lakomaa   1944-1947
  • Paavo Ollinsaari   1948-1952
  • Risto Nyysinen   1953
  • Esko Peltonen   1954-1959
  • Tatu Pouta    1960
  • Kyösti Laitinen   1961-1965
  • Pauli Valjus   1966-1974
  • Teuvo Röksä   1975-1982
  • Matti Hynönen  1983-1984
  • Martti Väisänen   1985-1988
  • Timo Priiki   1989-1991
  • Arho Raunio   1992-1999
  • Keijo Pesonen    2000-2006
  • Pekka Holopainen    2007-2011
  • Keijo Pesonen 2012
  • Seppo Simonen    2013-2018
  • Keijo Pesonen  2018-edelleen

Sihteerit:

  • Paavo Sirola   1944-1945
  • Kyösti Laitinen    1946-1958
  • Ossi Soini   1959-1961
  • Olavi Malm   1962-1965
  • Pentti Lemola   1966-1968
  • Esko Tiainen   1969-1974
  • Kyösti Tuunanen    1975-1976
  • Eino Juutilainen   1976-1977
  • Paavo Rahkila    1979-1980
  • Keijo Kuula    1980-1982
  • Esko Suhonen    1983-1997
  • Risto Sairanen   1998- 2019
  • Ari Lybeck   2019-

Kuoron kunniajäsenet:

  • Esko Solasaari    1966
  • Aaro Liukko  1970
  • Kyösti Laitinen    1970
  • Olavi Malm    1977
  • Pauli Valjus   1978
  • Juho Pelkonen   1981
  • Paavo Forss    1987
  • Keijo Piironen   1988
  • Osmo Parkkinen   1994
  • Esko Tiainen   1994
  • Keijo Kuula   1994
  • Pauli Luukkanen   1997
  • Lasse Lahtinen
  • Esko Suhonen
  • Risto Sairanen 2020

Kunniajohtaja:

Antti Alanko vuodesta  1995

Kunniapuheenjohtaja:

Teuvo Röksä vuodesta  1994

Rahastonhoitajat:

  • Arvi Laitinen   1944-1947
  • Ensio Reinikainen   1948-1952
  • Matti Kokkonen   1953-1962
  • Veikko Kauhanen  1963-1970
  • Unto Komppa    1970-1977
  • Osmo Parkkinen   1978
  • Lasse Lahtinen    1979-1981
  • Osmo Parkkinen    1982-1998
  • Heikki Kosonen   1999-2009
  • Juha Karjainen    2010-2019
  • Esa Ruuskanen 2019-

Klubimestarit:

  • Kyösti Laitinen    1944-1947
  • Lauri Ahtiainen    1948-1961
  • Jaakko Kautonen   1962
  • Vilho Tuunanen    1966-1967

Nimi vaihtui isännäksi.

Isäntä:

  • Kyösti Laitinen     1968-1974
  • Paavo Forss   1975-1978
  • Taisto Niiranen    1979-1981
  • Martti Väisänen    1982-1984
  • Paavo Forss    1985-1995
  • Helge Männynsalo    1996-1997, 2005-2008
  • Reino Tiainen     1998-2008
  • Asko Muhonen    2009- edelleen

Kuoron nykytoiminta ja tulevaisuus

Nykyisin kuoromme toimii Linnalan kansalaisopiston opintopiirinä ja harjoituspaikkana on seurakuntakeskus.

Pikkukuoron lopettamisen jälkeen on toiminut aktiivisesti kvartetti ja oktetti, jotka ovat esiintyneet paljon erilaisissa juhlissa.

Antti Alanko teki valtavan työn kuoron eteen johtaessaan sitä 27 vuotta. Kuoro oli mm. Oulussa v. 1989 Madetoja -kilpailussa mukana menestyen ihan kohtalaisesti vaikealla De profundis -laululla. Antin aikana ohjelmistoon kuului perinteistä, hengellistä, isänmaallista, juomalauluja, serenadeja jne.  Äänenmuodostukseen kiinnitettiin paljon huomiota ja se tuotti tulosta.

Kuoron 70-vuotisjuhlakonsertissamme 22.11.2014 Savonlinnan seurakuntakeskuksen sali oli ääriään myöten täynnä.

Vuonna 2018 syyskauden alkaessa saimme kymmenkunta uutta laulajaa riveihimme ja se oli hyvin merkityksellistä kuoron jatkon kannalta. Hyviä, uusia laulajia ja tekeviä miehiä! Kuoron vahvuus on tätä nykyä n. 35. Kuoron toiminta aktivoitui ja monia erilaisia kokoonpanoja muodostui: entisten lisäksi tuplaoktetti ja ns. Assan pojat. Myös bänditoimintaa on aloiteltu.

Vuonna 2019 kuoro vietti 75-vuotisjuhlavuottaan järjestämällä kevätkonsertin Kulttuurikellarissa huhtikuussa ja Viljolahden Toukolassa toukokuussa, tekemällä konserttimatkan Pärnuun kesäkuussa ja pitämällä juhlakonsertin marraskuun 16. päivänä seurakuntakeskuksella.

Lisäksi pääosin kuoron riveistä koottu LW eli Los Weteranos konsertoi elokuussa Levillä ja Ylläksellä sekä myös Savonlinnan Pikkukirkossa 10.10.2019.

Keväällä 2020 maaliskuussa koronavirus pysäytti kuorotoiminnan lähes kokonaan kahden vuoden ajaksi ja vasta helmikuun 2022 alusta alkaen on taas pystytty toimimaan normaalimmin.

 

kuoroharjoitukset-2016